Tulevia vapaaottelutapahtumia

Vapaaottelua loppuvuoteen

Tämä kulunut vuosi on ollut täynnä toinen toistaan parempia ja vakuuttavampia vapaaottelutapahtumia. Alkukesästä tuntui, ettei meinaa edes kaikkiin tapahtumiin ehtiä, kun joka viikolle löytyi yksinkertaisesti niin paljon ohjelmaa. Onneksi nyt on muutaman viikon ajan ollut hiukan hiljaisempaa, joten mekin olemme ehtineet käydä viihtymässä veneellä. Purjehdittiin tuossa Turun Saaristossa muutama viikko ja nyt on taas aika palata sorvin ääreen. Listaamme tässä postauksessa tulevia tapahtumia, joita riittääkin aina jouluun saakka. Lista todennäköisesti tästä vielä päivittyy ja lisää pienempiä tapahtumia tulee vielä kalenteriin, mutta laitetaan nämä nyt tiedossa olevat jo kirjoihin ja kansiin.

Elokuu

Imatralla järjestetään paljon odotettu Vapaaotteluliiton juniorileiri. Tämä leiri on siis tarkoitettu ennen kaikkea vuosina 2005-2000 -syntyneille. Lajia ei tarvitse vielä olla harrastanut, vaan jo pelkkä kiinnostus lajia kohtaan riittää. Leiri järjestetään MMA Imatran kamppailukeskuksessa. Mukaan kannattaa ottaa kaikki MMA-varusteet, jotka ovat siis nyrkkeily -ja MMA-hanskat, sekä säärisuojat ja kypärä. Leiri starttaa 19.8.2017 ja kestää koko viikonlopun.

26. elokuuta Porissa järjestetään Bar & Fight 3. Se järjestetään Bar Kinossa kello 18:00 alkaen. Järjestäjänä on Kamppailu-urheilukeskus Pori Ry, joka ainakin tähän mennessä on järjestänyt pelkästään laadukkaita ja jännittäviä kamppailuiltoja. Oletettavissa onkin siis todella kovaa ja viihdytävää menoa. Kaikki kynnelle kykenevät siis paikalla, sankoin joukoin!

Syyskuu

Imatralle palataan vapaaottelun merkeissä suuremmalla yleisöllä ja delegaatioilla jälleen syyskuussa ja tarkemmin sanottuna 2. syyskuuta. Tällä kertaa vuorossa on suurempia esittelyitä kaipaamaton MMA Suomi Cup 4/6 + Carelia Fight. Jos vanhat merkit pitävät yhtään paikkansa, tiedossa on paljon toimintaa ja upeita tyyppejä. Tätä tilaisuutta ei todellakaan kannata jättää väliin.

9. syyskuuta Helsingissä räjähtää, kun Kulttuuritalolla järjestetään Cage 40. Tästä tapahtumasta aiomme tehdä jossakin kohtaa oman postauksensa, joten jätämme sen esittelyn nyt tällä kertaa välistä. Olkaa kuulolla ja seuratkaa blogia, sillä lisätietoa on kyllä tulossa!

Lokakuu

Lokakuussa Turussa, Finnfightersgymillä nähdään taattua viihdettä ja räjähtävää toimintaa, kun areenan valtaa Suomi MMA Cup 5/6. Tarkemmat tiedot lisäämme tästäkin tapahtumasta, kun se on ajankohtaisempi.

Lokakuun lopussa Suomen Chicagossa eli Lahdessa on tiedossa herkkua, kun Total Fight 2 saapuu Lahden Sibeliustalolle. Aiomme tietenkin osallistua tähän tapahtumaan ja laadimme kattavan raportin ja tietopaketin kaikesta, mitä paikan päällä näemme ja koemme.

Marraskuu

Marrakuussa matkustamme Bahrainiin! Siellä järjestetään Amatöörien MM-kilpailut, joita emme todellakaan aio missata! Tiedossa on varmasti paljon jännitettävää ja katsotaan nyt, ketä kaikkia suomalaisia vielä saamme kisaan mukaan. Tällä hetkellä osallistujalista on ainakin täynnä mielenkiintoisia ottelijoita.

25. marraskuuta Helsingin Kulttuuritalolla on jälleen tiedossa häkkejä, kun Cage 41 saapuu lavalle.

Joulukuu

Vuoden päättää Suomi MMA Cup 6/6 + palkintogaala, johon on tulossa paljon alamme vaikuttajia, sponsoreita, ottelijoita, valmentajia ja taustatiimejä. Illan aikana palkitaan parhaita vapaaottelijoita ja nautitaan hyvästä ruoasta, juomasta ja ennen kaikkea mitä mahtaavimmasta seurasta.

lisää vapaaottelua

Lopuksi

Kuten tästä listasta näkyy, tapahtumia on todellakin tarjolla runsaasti koko loppuvuodeksi. Jos tästä listasta jäi mielestäsi uupumaan joku tärkeä tapahtuma, voit ottaa meihin yhteyttä niin lisätään se listalle! Lisänä on tietenkin kaikki ulkomailla järjestettävät kilpailut. Niihin pääseminen ei välttämättä aina ole mahdollista, sillä muun muassa lentoliput ovat kalliita. Jos hyvin käy, voit kuitenkin voittaa liput valitsemaasi Euroopan kohteeseen matkalahjakortin arvonnasta. Lue lisää kilpailusta täältä.

Yritämme muutenkin jatkossa muuttaa tätä blogia monipuolisemmaksi ja käyttäjäystävälliseksi, niin että sivustoltamme saa entistä parempaa ja ajankohtaisempaa tietoa. Teemme jonkin verran taustatutkimusta siitä, mitä kaikkea lukijamme ja alan harrastajat haluavat jatkossa sivustollamme nähdä, joten pysykää kuulolla ja jos teillä on parannusehdotuksia, otamme niitäkin tietysti mielellämme vastaan! Get in the Pit aikoo olla jatkossa entistä kovempi, parempi ja nopeampi! Haaste on otettu vastaan, nyt mennään eikä meinata!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *